Pari viikkoa sitten tein puolessa tunnissa päätöksen lähteä pelaamaan joukkueen kanssa Pariisiin naislätkän finaaleihin.
Kaksi viikkoa ennen sitä olin palannut Suomeen vietettyäni 5kk alpeilla laskemassa.
Huhtikuuksi kun oli pakko päästä kotiin nauttimaan Lapin keväästä.
Päätin tehdä hiihdonopettajanhommia loppukauden saadakseni vaihtelua myyntityöhön Norrønalla, jonne palaan kuitenkin kesäksi.
En kotiin tullessani ollut varma pääsisinkö päättämään jääkiekkokauden ranskan naistenmestaruussarjassa muiden tyttöjen kanssa.
Onneksi elämä on täynnä hyviä ihmisiä, tiistaina hyppäsin kylässä olleiden sukulaisten kyytiin kohti etelää, ja päädyin yllätysvierailulle serkkujeni luo Saarijärvelle.
Juttuhan on niin, että onnistuin jotenkin talven aikana kadottamaan luottokorttini, enkä ollut kuolettanut sitä ennen Suomeen tuloa, koska no. Harvoin tulee tehtyä mitään ennen kuin on ihan pakko. Kuulostaako tutulta? Miksi suotta tehdä asioita liian ajoissa kun elämään saa lisättyä hieman jännitystä jättämällä kaiken viime tippaan..
Olin tiistai-iltana Saarijärvellä, aikomuksena odottaa äidin soittoa kotoa uuden kortin saapumisesta, jotta voisin varata lennot torstaille.
Koska luotto kaiken tapahtumiseen niin kuin niiden kuuluu tapahtua on kova, en yleensäkään hermoile turhan takia tulevaa. Niin nytkin selvisin torstai-illaksi perille Pariisiin ja vietimme unohtumattoman viikonlopun joukkueen kanssa. (myöskään kroppa ei ihan heti unohtanut kolmen pelin jälkeistä kipua.)
Sunnuntai-iltana muut suuntasivat takaisin Chamonixiin ja itse lensin maanantaiaamuna Berliinin kautta Helsinkiin, sieltä Ouluun ja viimein myöhään keskiviikko iltana kotiin.
Reissaaminen on uuvuttavaa, mutta palkitsevaa. Saa tuntemaan olevansa elossa. Olin hieman nihkeällä fiiliksellä ajatuksesta neljän päivän matkustamisesta, mutta sunnuntai-iltainen viimeinen peli osoitti taas että aina, aina kannattaa lähteä.
Matkustaessa viettää suurimman osan ajasta yksin, tai itselle tuntemattomien ihmisten seurassa. Ulkomailla asuminenkaan ei ole aina mitenkään ruusuilla tanssimista, sillä jatkuvasti ihmiset ympärillä vaihtuvat ja on pysyttävä skarppina ja annettava itsestään paljon luodakseen syvempiä ihmissuhteita.
Olen onnekas, että minulla on ympärillä noin suuri joukko mahtavia naisia, joiden kanssa tuntee kuuluvansa johonkin.
Me on jaettu talven aikana niin ilon kuin surunkin kyyneleitä, isoja vastoinkäymisiä ja voitettu niistä jokainen. Viikonloppuna tajusin miten paljon heistä jokainen on itselle antanut ja miten kiitollinen olen heidän tapaamisestaan, heidän kanssaan vietetyistä paristakymmenestä viikonlopusta pelireissuilla.
Torstaiaamuna olinkin taas Saariselällä töissä sopivasti Vapuksi.
Nyt on taas oltu tarpeeksi monta päivää paikoillaan, niin että huomenna voi suunnata auton kohti Rukaa ja loppuviikosta Riksgränseniä, josta tie vie vielä aikanaan Norjaan ennen Chamonixiin paluuta toukokuun lopussa.
Elämä on kiireistä mutta hyvää. Varsinkin kun muistaa viettää kaiken melskeen keskellä aikaa itselle rakkaimpien ihmisten kanssa ja hengitellä.
Vaikka sitten vain päivän tai pari kerrallaan.
Etenkin näissä maisemissa kelpaa.
Kaksi viikkoa ennen sitä olin palannut Suomeen vietettyäni 5kk alpeilla laskemassa.
Huhtikuuksi kun oli pakko päästä kotiin nauttimaan Lapin keväästä.
Päätin tehdä hiihdonopettajanhommia loppukauden saadakseni vaihtelua myyntityöhön Norrønalla, jonne palaan kuitenkin kesäksi.
En kotiin tullessani ollut varma pääsisinkö päättämään jääkiekkokauden ranskan naistenmestaruussarjassa muiden tyttöjen kanssa.
Onneksi elämä on täynnä hyviä ihmisiä, tiistaina hyppäsin kylässä olleiden sukulaisten kyytiin kohti etelää, ja päädyin yllätysvierailulle serkkujeni luo Saarijärvelle.
Juttuhan on niin, että onnistuin jotenkin talven aikana kadottamaan luottokorttini, enkä ollut kuolettanut sitä ennen Suomeen tuloa, koska no. Harvoin tulee tehtyä mitään ennen kuin on ihan pakko. Kuulostaako tutulta? Miksi suotta tehdä asioita liian ajoissa kun elämään saa lisättyä hieman jännitystä jättämällä kaiken viime tippaan..
Olin tiistai-iltana Saarijärvellä, aikomuksena odottaa äidin soittoa kotoa uuden kortin saapumisesta, jotta voisin varata lennot torstaille.
Koska luotto kaiken tapahtumiseen niin kuin niiden kuuluu tapahtua on kova, en yleensäkään hermoile turhan takia tulevaa. Niin nytkin selvisin torstai-illaksi perille Pariisiin ja vietimme unohtumattoman viikonlopun joukkueen kanssa. (myöskään kroppa ei ihan heti unohtanut kolmen pelin jälkeistä kipua.)
Sunnuntai-iltana muut suuntasivat takaisin Chamonixiin ja itse lensin maanantaiaamuna Berliinin kautta Helsinkiin, sieltä Ouluun ja viimein myöhään keskiviikko iltana kotiin.
Reissaaminen on uuvuttavaa, mutta palkitsevaa. Saa tuntemaan olevansa elossa. Olin hieman nihkeällä fiiliksellä ajatuksesta neljän päivän matkustamisesta, mutta sunnuntai-iltainen viimeinen peli osoitti taas että aina, aina kannattaa lähteä.
Matkustaessa viettää suurimman osan ajasta yksin, tai itselle tuntemattomien ihmisten seurassa. Ulkomailla asuminenkaan ei ole aina mitenkään ruusuilla tanssimista, sillä jatkuvasti ihmiset ympärillä vaihtuvat ja on pysyttävä skarppina ja annettava itsestään paljon luodakseen syvempiä ihmissuhteita.
Olen onnekas, että minulla on ympärillä noin suuri joukko mahtavia naisia, joiden kanssa tuntee kuuluvansa johonkin.
Me on jaettu talven aikana niin ilon kuin surunkin kyyneleitä, isoja vastoinkäymisiä ja voitettu niistä jokainen. Viikonloppuna tajusin miten paljon heistä jokainen on itselle antanut ja miten kiitollinen olen heidän tapaamisestaan, heidän kanssaan vietetyistä paristakymmenestä viikonlopusta pelireissuilla.
Torstaiaamuna olinkin taas Saariselällä töissä sopivasti Vapuksi.
Nyt on taas oltu tarpeeksi monta päivää paikoillaan, niin että huomenna voi suunnata auton kohti Rukaa ja loppuviikosta Riksgränseniä, josta tie vie vielä aikanaan Norjaan ennen Chamonixiin paluuta toukokuun lopussa.
Elämä on kiireistä mutta hyvää. Varsinkin kun muistaa viettää kaiken melskeen keskellä aikaa itselle rakkaimpien ihmisten kanssa ja hengitellä.
Vaikka sitten vain päivän tai pari kerrallaan.
Etenkin näissä maisemissa kelpaa.
Kommentit
Lähetä kommentti